Suomen Estetiikan Seura, joka on historiallisesti ollut liian Helsinki-keskeinen, ei ollut alhaisista affekteista innostuneen tutkijayhdistyksen luona niinkään ristiretkellä, vaan poistattamassa sitä ällötystä jota liika pääkaupunkikeskeisyys helposti tuottaa – ja yhteiskokemuksesta ällöttävän äärellä kehittyi ikimuistoinen vuoropuhelu. Suomen Estetiikan Seuran edustajana tilanteen avasikin kuvataidekriitikko Harri Mäcklin, joka omisti puheenvuoronsa sen pohdiskelulle, mitä ällötys oikeastaan on.
Alkusanoja seuranneessa Max Ryynäsen puheenvuorossa Chopinin sydän: Kuinka ihminen voi stimuloida itsensä kokemista esineeksi populaarielokuvan avulla tarina repeili Chopinin (kuoleman jälkeen) irtileikatusta sydämestä itseään leikkeleviin taiteilijoihin (Orlan, Stelarc), äärimmäisiin kehokokeiluihin ja ennen kaikkea elokuviin, joissa ruumiin integriteetillä leikittely/leikkely stimuloi esinemäistä kokemusta itsestä. Ryynänen vahvisti puhettaan lampaansydän kädessään, mutta yleisö ei näyttänyt reagoivan ällötyksellä – kuulijakunta oli selvästikin valmistautunut huolellisesti tai sitten salin kriittinen massa koostui ällötyksestä nauttivista ihmisistä, sillä kaikki näyttivät vain hymyilevän.
 |
| Oikealla Max Ryynäsen esitelmää koristanut lampaansydän. Vasemmalla Ryynänen hymyilee itsekin estetiikan seuran puheenjohtajan ominaisuudessaan. |
Kahvitauon jälkeen paikalliset tutkijat Heidi Kosonen ja Susanne Ylönen haaveilivat ällötyksen ympärille kiertyvästä tutkimuskeskittymässä puheenvuorossaan Death, darkness, disgust and other dubious content: tutkimuskeskittymää kohti?. Kosonen ja Ylönen liukuivat ällötystä kohti tarkastelemalla paikka paikoin ristenneitä tutkimushistorioitaan, joihin sisältyy moraalista ällötystä kulttuuristen tabujen, lastenkulttuuristen kauhujen ja rajoja hipovien populaariviihteellisten ilmiöiden (kuten Game of Thrones -hahmo Hodorin kuoleman memifioituminen tai Die Antwoord raverap-yhtyeen “härmistävä” söpöys), mutta myös fyysistä kiemurtelua hyönteissyömistä koskevien diskurssien otsikoissa ja vastaanotossa. Monessa tarkastelemassaan tapauksessa tutkijoita oli vetänyt puoleensa juuri ällötyksen kulttuurinen vetovoima, rajankäynti torjuttavan ja miellyttävän välillä sekä lässyttäminen kaltaisissa arkipäiväisista ilmiöissä että spektaakkelinomaisempien “tabujen” medioinnissa.
Kosonen ja Ylönen saapuivat seminaariin Radio Yle Keski-Suomen lähetyksestä, jossa he olivat puolustaneet ällötyksen sosiokulttuurista syrjää suhteessa biologian ja psykologian ylivaltaan. Puheenaiheina oli esimerkiksi mediaseksikäs trypofobia, joka on usein nähty luonnollisena responssina vaarasta viestiviin signaaleihin. Ällötyksen arkipäiväisyydestä ja sen ilmenemisalueiden moninaisuudesta viestivät puolestaan radiokuulijoiden toimitukseen lähettämät esimerkit, joiden mukaan ällöttäväksi saatettiin kokea niin “maito hampailla” kuin “maahanmuuttajien hyysääminenkin”. Ällötys saattoi siten olla hyvin yksityinen kokemus siinä missä poliittinenkin väline: jälkimmäisessä esimerkissä moraalinen leima, jonka avulla tiettyjen ihmisryhmien toiseuttamista puolustetaan. Visioimansa tutkimuskeskittymän Kosonen ja Ylönen toivoivatkin jatkavan seminaarissa käytyä monitieteistä keskustelua ja tuottavan aiheesta tulevina vuosina lisää seminaareja ja kirjallisuutta – ja kenties myös terminologista varieteettia.
 |
| Ällötyspanelistit Harri Mäcklin, Anna Helle, Hannele Harjunen, Henna-Riikka Peltola, Akseli Hiltunen ja Matti Itkonen. Juontamassa Heta Marttinen. |
Seminaarin päätteeksi Heta Marttisen juontamassa paneelikeskustelussa, johon osallistuivat musiikintutkija Henna-Riikka Peltola, kulttuurikasvatuksen dosentti Matti Itkonen, estetiikan tutkija Harri Mäcklin, muusikko Akseli Hiltunen, kirjallisuudentutkija Anna Helle ja lihavuustutkija Hannele Harjunen, tarina kiersi ja kehittyi keskimääräistä paneelikeskustelua liukkaammin ällötyksen esteetiikkojen, kulttuurien, moraalien, politiikkojen ja käsitteistön äärellä. Tuntui siltä ettei ällötykselle löytynyt yhteistä nimittäjää, ellei sitten reaktio ja kokemus sekä siitä viestiminen. Useampi panelisteista myönsi ensin häiriintyneensä kutsusta profaanisti, kenties jopa hieman infantiilisti nimettyyn “ällötys-seminaariin,” mutta häiritsevyydestään ja käsitteellisestä epämääräisyydestään huolimatta aihe vetosi sekä kutsuttuihin puhujiin, että sankoin joukoin paikalle saapuneisiin kuulijoihin. Toiveikkaana ajatuksena ilmaan jäi leijumaan Matti Itkosen heittämä huomio siitä, että ällötys voitaisiin nähdä myös kulttuurien välisenä siltana, tapana jakaa kokemuksia juuri siksi, että se on reaktiona tietyiltä osin universaali.
Seminaarin jälkeisessä, Jyväskylän yliopiston kulttuuritoimikunnan tukemassa iltatilaisuudessa (Musican Boombox, klo 16–18), paistettiin lopuksi heinäsirkkoja, maisteltiin Gambinaa, syötiin georgialaista khachapuria ja kuunneltiin Akseli Hiltusen eksentristä bändiä, Akseli Hiltusta. Elonen oli sponsoroinut tilaisuuden herkkupöytään tuokkoselliset mämmiä, joka on salmiakin ohella pitkään viestinyt ällötyksen kulttuurisidonnaisuudesta etenkin suomalaisen viitekehyksen ulkopuolelle. Musiikintutkija Henna-Riikka Peltolan laatimassa auditiivisessa ällötyspisteessä saattoi puolestaan käydä testaamassa, missä määrin tiettyjen antropologien perin juurin ruumiilliseksi väittämä aistikokemus oli mahdollista tuottaa pelkin äänin.
 |
| Seminaarin iltailaisuudessa maisteltiin muun muassa heinäsirkkoja ja mämmiä |
 |
| Iltatilaisuudessa esiintyi myös paikallinen yhtye Akseli Hiltunen |
Pitkän seminaaripäivän jälkeen järjestäjät viimeistelivät tilaisuuden vastapalloon syömällä kampuksen laidalla sijaitsevassa Sohwissa varsin miellyttävän mainstream-illallisen. Illallinen ei jättänyt tunteille, tulkinnoille tai ällötykselle sijaa (oli hyvääkin).
Teksti: Heidi Kosonen, Max Ryynänen & Susanne Ylönen
Kuvat: Heta Marttinen & Susanne Ylönen
